Joskus monikanavainen ääni
halutaan kuitenkin saada huomaamattomalla asennuksella. Sopivalla
tekniikalla lämpeneminenkin
saadaan kuriin.
AV-VIRITINVAHVISTIN mielletään yleensä kotiteatterin keskukseksi, kuljetetaanhan sen läpi usein kaikki
ääni- ja kuvasignaalit. vertailu
? Marantz
NR1605
? Yamaha
RX-S600D
? Pioneer
VSX-S510
Matalat AV-viritinvahvistimet
Teksti, kuvat ja mittaukset Mauri Eronen
Osaavat
höyhensarjalaiset
34
Vain kymmenisen senttiä korkea
kotiteatterivahvistin mahtuu
helposti tv-tason uumeniin. Siinä auttavat pienikokoiset seinäkaiuttimet
ja laitteet, jotka saadaan helposti piiloon tv-tason sisälle.
Vertailuun päätynyt japanilaiskolmikko on
sikäli sopiva ryhmä. Fyysisten ja loogisten
ottojen määrittely on jälkikäteenkin havainnollista
taulukkonäkymän avulla.
Marantzissa on lisäksi asetuksien tekemistä
varten selainpohjainen ohjaus. Niiden käyttö aiheuttaa kuitenkin lisää
johtosoppaa todennäköisesti valmiiksi ahtaaseen sijoituspaikkaan.
Marantzin kaukosäädin on vahvistimen laajimmista toiminnoista huolimatta kaikkein yksinkertaisin. Kotelo taipuu selvästi.
Toiminnoiltaan Marantz kuitenkin vetää selvästi
kahden muun edelle. Ensivaikutelma kuitenkin hieman
kärsii, kun kansilevyn poistaa. Toisaalta vahvistimen oman etulevyn näytön kautta toiminnot menevät välittömästi perille. Marantzin kauko ei myöskään ohjaa muiden valmistajien laitteita, mikä selittää pienen painikemäärän. Tavallisista stereovahvistimista ominaisuutta on lähes
mahdoton löytää.
Kolmessa sarjassa
Matalien kotiteatterivahvistimien valikoima on yllättävän pieni. Voimakkuussäätimet on kaikissa ryhmitelty fiksusti keskelle säädintä
muita painikkeita hieman suurempina. Se kun tarjoaa
bassonhallinnan, eli bassoäänien ohjaamisen erilliselle
subwooferille muita kaiuttimia kuormittamasta. Vahvistimen iposoite syötetään samassa lähiverkossa olevaan
nettiselaimeen, jonka kautta pääsee käsiksi lähes
kaikkiin olennaisiin asetuksiin.
Yamahan valikkojärjestelmä ei ole entuudestaan
tuttu. Erityisesti Pioneerin ja Yamahan vaste komentoihin on paljon nopeampi etulevyn näytössä kuin kuvaruutuvalikoissa..
Pioneerin vanha perusrunko näkyy erityisesti kuvaruutuvalikoissa. Simppelillä viivagrafiikalla ja värityksellä koristeltu käyttöliittymä on erittäin helppo käyttää,
mutta siinä on selkeä viive kaukosäätimen komentoihin. Valikot eivät ole käytössä, kun vahvistin on prosessoinnin poistavassa direct-tilassa.
35. Vahvan musiikintoistopainotuksen takia on kuitenkin erittäin kätevää, että yhdenkään vahvistimen käyttämiseksi televisiota tai projektoria ei ole pakko käynnistää missään vaiheessa. Sen kytkentä verkkoon hoituu
langattomasti ilman lisälaitteita. Korkein hinta myös näkyy. Musiikin toisto langattomasti onnistuu myös kokonaan ilman lähiverkkoa Bluetoothin kautta.
Pioneeriin ja Yamahaan nämä toiminnot on saatavilla joko valmistajan omilla tai kolmannen osapuolen lisävarusteilla. Ensimmäisellä käynnistyskerralla
se selvittää ja opastaa käyttäjää kaiuttimien ja
oheislaitteiden kytkennässä. Nettiradiotilassa Pioneerin valikot
taas muuttuvat vastaamaan valmistajan muita nykyaikaisia vahvistimia.
Vasta esitelty Marantz on myös käyttöliittymältään modernein. Lisäksi valikkojen piirtämisnopeus vie aikaan ennen laajakaistayhteyksiä. Nettiradion käyttö poikkeaa ulkoasultaan
perusvalikoista, mutta päälleliimauksen tuntu on
valitettavasti modulaarisen av-viritinvahvistinmaailman kiro. Erittäin askeettiset ja tekstipohjaiset valikot ovat helppoja navigoida, mutta viive
kaukosäätimen komentoihin on melko pitkä. vertailu
Vaikka monikanavaista ääntä ei kaipakaan, on kotiteatterivahvistimesta muutakin hyötyä. Kaikkien asetusten ja toimintojen käyttö on mahdollista niiden oman
näytön avulla. Marantzissa ja Yamahassa on neljä muistipaikkavalintaa
ottojen ja asetusten nopeaa kutsumista varten. Pioneerissa pääsee kaikkien kanavien voimakkuussäätöön suoravalinnalla. Toisaalta Yamahallakin täytyy sukeltaa pikavalikkoon
subwooferin tason hienosäätämiseksi. Selkeän painikeasettelun väistämätön seuraus on kuitenkin joidenkin
toimintojen käyttö vain valikoiden kautta. Reilun parin sadan euron skaalaan
mahtuu kuitenkin aika paljon eroavaisuuksia.
Marantz eroaa joukosta sekä hinnaltaan että ominaisuuksiltaan. NR1605
on hyvin viimeistellyn oloinen ja kolmesta vahvistimesta painavin. Yhdessäkään säätimessä ei ole taustavaloa,
mutta Marantzin painikkeet ovat itsevalaisevia.
Käyttöliittymät
VAHVISTIMIEN sukupolvierot näkyvät selvästi niiden valikoissa
Ne nimittäin ottavat virtansa vahvistimen usb-liitännästä, joita on laitteen takana vain
yksi. Hyvä kanavaerotus saattaa parantaa havaittua stereokuvaa.
Pioneerin intermodulaatiosärö 19 ja 20 kilohertsin signaaleilla on yli 0,1 prosenttia, mikä on jo kuuluva testitilanteessa. Jos käyttäjä haluaa toistaa lähiverkosta
musiikin lisäksi videota, täytyy tehtävään hankkia erillislaite, esimerkiksi etevä Blu-ray- tai verkkosoitin.
Spotify suoraan
vahvistimeen
VIIME vuonna esitelty Spotify Connect yhdistää älypuhelimen tai tabletin Spotify-sovelluksen suoraan verkkoon liitettyyn päätelaitteeseen. Kohinan takia yhden watin teholla mitattu lineaarisuus eli vahvistimen signaalinvoimakkuuden seurantakyky on muita huonompi, sillä vaimeat äänet häviävät kohinaan. Mikään vertailun vahvistimista ei yritäkään tukea Spotifyta itsekseen.
mittaukset
= paras
= huonoin
Marantz
Pioneer
Yamaha
98/142/165 W
+23/-40 A
38/67/138 W
0,19 ohm
51 kohm
463 ohm
-105 dBV
75/123/154 W
+20/-20 A
26/28/50 W
0,15 ohm
417 kohm
34 ohm
-95 dBV
-
96/148/177 W
+34/-26 A
28/59/123 W
0,07 ohm
39 kohm
456 ohm
-108 dBV
Kaiutinlähtö, analogiotto, "analog direct"
Yliohjaustaso, thd@1 kHz >0,1 %
-jakosuotimet käytössä
Häiriöetäisyys, A-paino, ref. Kaikissa vertailun laitteissa toistaminen Spotifyn iOS-sovelluksesta iPhone 4S:llä toimi moitteetta ja luotettavasti.
Connect-toiminto kytketään päälle sovelluksen
kaiutinkuvaketta painamalla. vertailu
Matalat AV-viritinvahvistimet
Yamahassa Bluetoothin ja wlanin kytkeminen samanaikaisesti ei onnistu, jos ostaja päätyy valmistajien
omiin ratkaisuihin. Marantz ja Yamaha
lämpenevät selvästi enemmän kuuntelussa.
Vaikka kaikkien vertailun vahvistimien verkko-ominaisuudet ovatkin kattavat, puuttuu niistä yksi olennainen toiminto. Pioneerissa on oma adapter-portti Bluetooth-vastaanottimelle ja usb-virtaliitin wlan-adapterille.
Marantz on myös ainoa, jossa on hdmi-signaalia käsittelevä videoprosessori. Pioneerin sisäinen häiriösuojaus on onnistuneempi, sillä kanavaerotus on erinomainen. Korkeita taajuuksia kohti nouseva
36
päätteen antoimpedanssi aiheuttaa voimakkaan diskanttikorostuman, joka on jo selvästi kuultavissa.
Antotehoissa erot ovat pienet tyypillisillä neljän
ja kahdeksan ohmin kaiutinkuormilla. Oikealla musiikkimateriaalilla
sitä on todennäköisesti mahdotonta havaita.. Niiden
tuki rajoittuu myös 25 ja 30 kuvan sekuntinopeuteen 4ktarkkuudella, kun taas uuden hdmi 2.0 -standardin mukaisen liitännän tarjoava Marantz yltää aina 60 hertsiin.
Parhaiten ahtaan paikan sijoitus on otettu huomioon Pioneerissa. Bassonhallinnan toiminta mitattiin analogiotolla, minkä yhteydessä selvitettiin ad-muuntimen yliohjautumistaso, kun vahvistin muuntaa analogisen signaalin digitaaliseksi.
Mittauksista ilmenee, että Pioneerin analogiotto
yliohjautuu alle kahden voltin signaalilla, joten signaali saattaa voimakkaissa kohdissa säröytyä, kun
siihen tuodaan ääni cd-soittimelta. Eksoottisimpia paneelikaiuttimia
käyttävien kannattaa
kuitenkin ottaa tehokäyttäytyminen huomioon.
Digitaalisten äänenvoimakkuussäätimien ansiosta
kaikkien vahvistimien kanavatasapaino pysyy täydellisenä kaikilla kuunteluvoimakkuuksilla.
Pioneerin muita korkeampi pohjakohina saattaa
aiheuttaa kuultavaa suhinaa erittäin herkillä
kaiuttimilla. Se ei peruskäytössä kuumene paljoakaan. Erityisesti tekstin syöttämisessä
ero on suuri. Siihen voidaan siis tuoda sd-tasoinen videosignaali esimerkiksi digiboksilta tai dvd-soittimelta, ja vahvistin yrittää parhaansa mukaan skaalata
sen tarkemmaksi modernille Full HD- tai 4k-televisiolle.
Pioneer ja Yamaha osaavat viedä 4k-signaalin lävitsensä, mutta eivät käsittele hdmi-signaalia lainkaan. Tämän jälkeen Spotify
esittää listan ominaisuuden hallitsevista laitteista.
Käytännössä Connectin käyttäminen on aivan yhtä yksinkertaista kuin Bluetoothin tai AirPlayn. Ero tehonkulutuksessa tyhjäkäynnillä ja hillityssä kuuntelussa on merkityksetön. Se ei ole riippuvainen
muista tekniikoista, kuten Bluetoothista tai AirPlaystä.
Toiminallisuutta mainostettiin jo pitkään ennen kuin se
oli oikeasti vahvistimissa saatavilla, mutta viimeisten ohjelmistopäivitysten myötä sen tuki on varsin kattava. Kohina vaikuttaa
myös jitter-mittaukseen.
Marantzin kanavaerotus on joukon heikon, mutta ei kuitenkaan hälyttävällä tasolla. 2,83 V
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd
Kanavaerotus, 1/20 kHz
Kanavatasapaino, 0,001/0,1 W
>3,0 V
2,5 V
92 dB
0,046/0,053 %
0,010/0,059 %
79/60 dB
0,1/0,1 dB
>3,0 V
1,9 V
79 dB
0,028/0,029 %
0,003/0,069 %
92/65 dB
0,1/0,0 dB
>3,0 V
2,3 V
91 dB
0,030/0,029 %
0,004/0,044 %
89/60 dB
0,1/0,0 dB
Kaiutinlähtö, digiotto
Häiriöetäisyys, A-paino
Harmoninen särö, 20 Hz/1 kHz, 1 W
Intermodulaatiosärö, 1 W, 2nd/3rd
Lineaarisuus, 16/24 bit
Kanavaerotus, 1/20 kHz
Kanavatasapaino, 1 W
Jitter
93 dB
0,044/0,044 %
0,009/0,052 %
-91/-95 dBFS
79/58 dB
0,0 dB
800 ps
79 dB
0,029/0,033 %
0,003/0,135 %
-82/-81 dBFS
87/63 dB
0,0 dB
1215 ps
91 dB
0,026/0,027 %
0,004/0,042 %
-87/-91 dBFS
86/59 dB
0,1 dB
271 ps
Hetkellinen teho (2 kanavaa), 8/4/2 ohm
Virranantokyky, 1 µs
Tehonkulutus idle/1/10 W@8 ohm
Pääteasteen impedanssi, 1 kHz
Linjatulon impedanssi, 1 kHz
Kuulokeannon impedanssi, 1 kHz
Pohjakohina, 1000-10000 Hz
HQV-testilevy pal
VAHVISTIMET mitattiin analogisella rca-otolla ja
koaksiaalisesta digitaalitulosta. AirPlayllä
havaittuja häiriöitä pitkään soivissa äänissä ei Spotify
Connectilla huomattu lainkaan.
Spotify Connect on moninverroin kätevämpi kuin
Spotify-pääteohjelman asentaminen suoraan vahvistimeen. Kappaleiden haku, soittolistojen hallinta ja kokonaisvaltainen kontrollointi on huomattavasti helpompaa älypuhelimella kuin yleensä kankeista av-vahvistimen valikoista. Marantzin ja Yamahan yliohjaustaso on useimpien kuluttajasoittimien antotason yläpuolella.
Pioneerin d-luokan vahvistintoteutuksen huomaa
taajuusvastekäyttäytymisestä, kun kuormana on oikea kaiutin. Yamahan
huipputeho laskee hieman jyrkemmillä vaihekulmilla jo neljällä ohmilla, mutta tällainen kuorma ei ole
kovin tyypillinen
Bassonhallinnan toiminta pääkaiuttimilla (sininen) ja subwooferilla (magenta) jakosuotimen ääriasennoissa.
Marantz
Pioneer
Yamaha
Yhden kilohertsin sinitaajuuden synnyttämä säröspektri analogiotosta yhden watin teholla kahdeksaan ohmiin.
Marantz
Pioneer
Yamaha
Yhden kilohertsin sinitaajuuden tuottaman harmonisen kokonaissärön määrä digitaaliotolla alenevalla tallennustasolla.
Marantz
Pioneer
Yamaha
Pioneer
Yamaha
Jitter-testisignaali kaiutinannoista digitaaliotolla.
Marantz
Powercube-tehomittaus eri impedansseihin ja vaihekulmiin.
Marantz
Pioneer
Yamaha
37. vertailu
mittaukset
Taajuusvaste kaiutinlähdöistä analogiotolla, kun kuormana on 8 ohmin vastus (musta) ja Aurelia Magenta -kaiutin (punainen)
Diskantti sihahtelee, vaikka on sinänsä rasittamaton. Vastapainona on hieman keveänpuoleinen joskin rasittamaton ääni. Kaikissa mikrofoneissa on kierre tavalliseen kolmijalkaan kiinnittämiseksi.
3
2
kuunteluarviot
MIKAEL Nederström kuunteli vahvistimet koaksiaalisella digitaaliliitännällä Oppo BDP-95EU -blu-ray-soittimelta. Erot vasteissa johtuvat muuttuneesta vaiheesta.
Pääkaiuttimien toisto muuttuu Marantzilla ja Yamahalla vain
vähän, mutta Pioneerilla enemmän, minkä lisäksi Phase Control
-toiminto lisää oman mausteensa soppaan.
Marantzin mukana tulee pahvista koottava mikrofonijalka
( 3 ), jonka korkeutta voi helposti säätää. Kaiuttimina olivat Aurelia Magenta. Äänikuva on
aavistuksen suurpiirteinen ja yliavara. Diskantti soi erityisen pehmeästi, mikä saa esityksen tuntumaan hiukan etäiseltä mutta samalla poikkeuksellisen rauhalliselta.
Keskialue on hillitty. Kanavakohtaisiin tasoihin tai etäisyyksiin eli
vaiheisiin ei koskettu.
Marantz ja Yamaha asettivat melko hyvin subwooferin ja pääkaiuttimien väliset tasot. tärkeimmät verkkotoiminnot toimivat luotettavasti, ja niitä on ihan yhtä
paljon kuin kallimmissa Marantzissa ja Yamahassa.
Yhteenveto
MARANTZ ja Yamaha ovat äänellisesti ja mittaustuloksiltaan kärjessä. Sen voi asettaa sohvalle tai korkeutensa puolesta suoraan lattialle. Äänitilaksi oli
kaikissa valittu vähiten prosessointia tekevä pure direct- tai direct-tila.
Marantz
Pehmeäpiirtoinen ja kirkas soundi, jossa on hivenen kaupallista otetta - ääripäät korostuvat hiukan
keskialueen kustannuksella. Pioneerin mielestä kaiuttimet olivat joka kalib- Yamaha
rointikerralla suuret.
Ennen mittauksia pääkaiuttimet asetettiin pieneksi 100 hertsin jakotaajuudella. Marantz mittaa ja arvioi parhaat korjausarvot enimmillään kuudesta kuuntelupaikasta.
Automaattikalibroinnin tuottamat tulokset ( 1 ). Punainen
käyrä ennen kalibrointia, vihreä jälkeen.
Marantzin kalibrointi ei tunnistanut luotettavasti subwooferin olemassaoloa. Tilana
toimi 20 neliömetrin huone kiviseinäisessä kerrostalossa.
Pioneerin MCACC ja Yamahan YPAO tukevat kalibrointimittausta yhdessä pisteessä, pääasiallisen kuuntelijan sweetspotissa. Bassoa tuntuu ajoittain puuttuvan lievää selvemmin, kun
mennään keskibassoilta alaspäin. Basso on
enemmänkin pehmeän muheva kuin iskevän tiukka. Se asetti pääkaiuttimet suureksi ja jätti subwoofer-lähdön aktivoimatta suurimmassa osassa kokeiluista.
Kun kaiuttimien haistelu onnistui, asetti se kaiuttimet pieneksi
80 hertsin jaolla. Pioneerin valintaa taas saattaa
puoltaa sen pieni koko ja viileä käyntilämpötila.
Marantzin joukon suurin hinta on oikeutettu laajan toiminnallisuuden ansiosta. Se toimii viileänä ja haukkaa vähän virtaa. Sen liitännät ja ominaisuudet ovat niin ääni- kuin videopuolellakin selvästi kahta muuta edellä. Kokonaisuutena ääni on mitä ilmeisimmin optimoitu enemmänkin kotiteatteriin kuin musiikinkuunteluun.
Pehmeä, etäinen ja aavistuksen tummasävyinen
sointi. Äänikuva
pakkautuu tiukasti kaiuttimien väliin kasautuen
ajoittain keskelle lähes monomaisesti. Monenlainen musiikki toimii silti tasaisen hyvin. Se ei
kuitenkaan kytkeydy vakiona päälle kalibroinnin jälkeen. Basso on mukavan muheva, joskaan ei kauhean tiukka tai napakka. Myös Yamaha tajusi asettaa pienet jalustakaiuttimet pieneksi. Myös käyttöönotto on tehty helpoksi opastavan tutoriaalin avulla.
pisteet
Ominaisuudet ja käyttö (40 %)
Mittaukset (30 %)
Ääni (30 %)
Yhteensä
38
Marantz
Pioneer
Yamaha
?????
?????
?????
?????
?????
?????
?????
?????
?????
?????
?????
?????. Siinä on reippaasti digitaalisia ääniliitäntöjä, mutta vähiten päätevahvistinkanavia.
RX-S600D suoriutuu teknisesti tasaisesti, eikä mittaustuloksissa ole mitään huolestuttavaa.
Pioneer soveltuu oivasti ahtaaseen tilaan pienen
koonsa ja hyvän hyötysuhteensa ansiosta. Ne eivät kuitenkaan osanneet asettaa
niiden välistä vaihetta, mikä ilmenee oheisesta kuvasta ( 2 ), jossa vaihe on käännetty käsin vahvistimesta kalibroinnin jälkeen.
Pioneerilla vaihe meni paremmin kohdalleen, mutta subbarin
taso jäi hieman turhan voimakkaaksi. Vertailuvahvistimen syvätarkkuus puuttuu,
mutta kokonaisuus on ihan viihdyttävä.
Pioneer
Yamaha
Ohut ja viileäsävyinen ote musiikkiin. PioPioneer
neer yrittää oikaista hieman pääkaiuttimien vastetta keskialueella.
Subwooferin vastetta mikään vahvistimista ei yrittänytkään
korjata, vaikka bassoalueella sähköisesti korjauksesta olisi eniten hyötyä. Toteutukseltaan vahvistin on osittain melko vanhahtava,
mikä näkyy valikkojen karuutena. vertailu
Matalat AV-viritinvahvistimet
Automaattinen kalibrointi
VAHVISTIMIEN automaattikalibrointi testattiin 2.1-kaiutinjär1
jestelmässä, johon kuuluivat
Maranz
KEF LS50 -pääkaiuttimet ja SVS PB13-Ultra -subwoofer. Jostain syystä phase control -toiminto kytkettynä vaihesäätö oli enemmän pielessä. Siisti ja sivistynyt ote ei ole elävin mahdollinen, mutta toimii mukavasti kaikenlaisella musiikilla.
Uutuusmallin automaattikalibroinnissa havaittiin
vielä haparointia, mikä korjautunee ohjelmistopäivityksellä.
Yamaha on teknisesti ja soinniltaan heti Marantzin kannoilla. Musiikki rullaa mukavasti, eikä rasittavia piirteitä löydy
(ei etulevy)
Audyssey MultEQ
?
40-250 Hz
?
0-200 ms
4
?
?/?
?
?
?
?
spotify connect
?
mp3, wav, wma, m4a, aac,
3gp, 3g2, flac
192 kHz
?
?
?
?/?
-/MCACC
50-200 Hz
0-500 ms
?/?
?
?
?
?
spotify connect
?
-
-/?/-
pioneer/-/-
www.yamaha.fi
wav, mp3, wma, aac, flac
192 kHz
?
?
?
?/?
-/YPAO
?
40-200 Hz
0-250 ms
4
vain verkkoasetukset
?/?
?/-/-
39. (ei 4k)
?
-
43,5 x 8,5 x 31,7 cm
4,1 kg
rulla
?
?
-
43,5 x 11,1 x 32 cm
7,8 kg
rulla
?
?
-
7.1
7
-
7.1
7
-
5.1
5
-
1/1
3/-
1/1
1/-
2/2
3/1
-
-/2.1
-/-
-/surround back.1
-/-
1/.1
-/-
1
1
7/1
1
2
3
?
?
-/1
usb
?
6,3 mm
ir in+out
5/1
1
?
lisävaruste
-/1
usb
lisävaruste
3,5 mm
adapter port lisälaitteille
1
5/1
1
1
1/1
?
lisävaruste
-/1
usb
lisävaruste
6,3 mm
?
?
?
?
spotify connect, flickr
?
dsd, wma, mp3, wav, aac,
flac, alac, aiff, jpeg
192 kHz
?
?
?
?/?
?
?
. vertailu
Marantz
info
Hinta
Edustaja
Puhelin
Lisätietoja
Yamaha
Pioneer
Mitat (l x k x s)
Massa
Metallinen etulevy
Etulevyn luukku
Lähteen valinta
Kuvaruutuvalikot
-hdmi-kuvan päällä
Valikot etulevyn näytössä
Navigointi etulevystä
Liitännät
Kanavat
Päätevahvistimet
Stereosubwoofer
Äänitulot
Optinen/koaksiaalinen
RCA (taka/etu)
3,5 mm
Analoginen monikanavatulo
Levysoitinotto
Äänilähdöt
kiinteä/esivahvistin
opt./koaks.
Monihuonelähtö
linja
kaiutin
hdmi
HDMI-tulot (taka/etu)
HDMI-lähdöt
S-videotulot
Komponenttitulot
Komposiittitulot (taka/etu)
Ethernet
WLAN
USB (taka/etu)
RS-232C
iPod-liitäntä
Bluetooth
Kuulokeanto
Muuta
Ominaisuudet
Verkkotoisto
-"play to" etätoisto
-nettiradio
-airplay
-verkkopalvelut
USB-toisto
-ntfs-tuki
Tiedostotuki
HD-tiedostotoisto
Gapless-toisto
Hdmi-äänen läpivienti standby
Äänen paluukanava (ARC)
MHL
4K/3D-läpivienti
Skaalain (hdmi/analog)
4K-skaalain
4k 60p -tuki
Automaattikalibrointi
Parametrinen EQ
Bi-amp etukanaville
Jakotaajuus
-Kanavakohtainen jako
AV-synkronointi
Muistipaikat
Webbikäyttöliittymä
Android/Apple-kaukosäätö
Kaukosäädin
esiohjelmoitu/oppiva
itsevalaistu/taustavalo
makrot
Marantz
NR1605
699 ?
B&W Group Finland
020 743 0070
www.bwgroup.fi
Pioneer
VSX-S510
479 ?
Pioneer Finland
020 7749 780
www.pioneer.fi
Yamaha
RX-S600D
599 ?
Yamaha Finland
44 x 10,5 x 37,6 cm
8,6 kg
rulla
?
Pioneeriin
tuskin kuitenkaan liitetään suurikokoisia herkkiä torvikaiuttimia. Suuren syvyytensä ansiosta sen sijoituspaikkaan täytyy kiinnittää huomiota. Kokoonsa nähden RX-S600D on melko painava. Se on myös selvästi pienikokoisin ja kevein vahvistin. Takalevyn hdmi 2.0 -liitännät osaavat kuljettaa
4k-kuvan jopa 60 hertsillä, joten NR1605 soveltuu myös osaksi modernia tietokonelaitteistoa. Integroitujen vahvistimien perussynti eli heikkotasoinen kuulokeanto kummittelee Marantzissakin. Varmasti riittävät ääniliitännät ovat
määrältään vertailun keskitasoa, mutta esivahvistinlähtö pääkaiuttimille
mahdollistaa erillisen päätevahvistimen käytön tarvittaessa.
Marantz arvioitiin ääneltään ryhmän parhaaksi. Kahdeksan hdmi-tuloa riittää mihin käyttöön tahansa.
Hieman muita heikompi kanavaerotus on ainoa rikka muuten hyvissä mittaustuloksissa. Digiottoja on jopa neljä, ja rca-tulojakin kolme. Vaikka soinnissa on hieman
kaupallista, äripääkorosteista virettä, on musiikin etenevyys hyvää tasoa. Hankaliin kaiutinkuormiin Yamahan teho laskee selvästi.
Yamahan sointi on tummasävyinen mutta samalla rauhallinen. Marantz on vertailun ainoa oikean videoprosessorin sisältävä laite, eli se osaa käsitellä sisääntulevaa hdmi-videosignaalia ja skaalata sen jopa 4k-tarkkuuteen. Marantz lämpenee vertailulaitteista eniten, mutta maltillinenkin
ilmankierto riittää.
Moderni käyttöliittymä, langaton verkkoliitäntä ja Bluetooth erottavat Marantzin selvimmin muista vertailun laitteista. Sointi ei
ohuudestaan huolimatta ole rasittava, vaikka tuhdimpaa bassotoisto saattaakin jäädä toivomaan.
Pioneerin valtti on erittäin alhainen tehonkulutus ja siten viileä toimintalämpötila. Ääniliitännät ovat
vertailun kattavimmat. vertailu
Matalat AV-viritinvahvistimet
Marantz NR1605
Hinta: 699 ?
REILUSTI varusteltu Marantz on vertailun kallein ja painavin vahvistin. Analogisia linjatuloja on vain yksi, kuten myös optisia ja
koaksiaalisia digiottoja. Muheva basso ja rasittamaton sointi tekee kuuntelusta kaikin puolin viihdyttävää.
?????
testivoittaja
? Paljon ominaisuuksia
? Viihdyttävä ääni
? Videoprosessori ja tuki 4k
60p -kuvalle
? Syvä kotelo rajoittaa
sijoituspaikkoja
? Automaattikalibroinnin
toiminta ja bugit
0
1
HUONO
2
VÄLTTÄVÄ
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ
Yamaha RX-S600D
Hinta: 599 ?
YAMAHA on vertailun korkein vahvistin, mutta kokonaistilavuutta pienentää
sen maltillinen syvyys. Tehonkulutukseltaan se asettuu ryhmän keskelle, mutta tyhjäkäynnillä Yamaha
on vähävirtainen.
Vahvistinta vaivaa hieman askeettisen oloinen valikkojärjestelmä, mutta
siinä navigointi on helppoa joskaan ei täysin viiveetöntä. Älypuhelinsovelluksella toimintojen käyttö on helppoa, ja musiikin toistaminen verkosta
tai Spotifysta on aivan yhtä simppeliä kuin muillakin vertailulaitteilla.
40
? Pieni tehonkulutus ja
viileä toiminta
? Mahtuu pieneenkin
tilaan
? Toistossa
diskanttikorostumaa
? Automaattikalibroinnin
toiminta
0
1
HUONO
2
VÄLTTÄVÄ
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ. Toisaalta
kuulokeannon antoimpedanssi on melko alhainen, joten liitäntä toimii useampien kuulokkeiden kanssa.
Pioneerin ääni on yläpäävoittoinen ja hieman viileäsävyinen. Yamahan omien wlan- ja Bluetooth-lisävarustesovittimien käyttäminen ei ole mahdollista yhtä aikaa ilman ulkoista usb-virtalähdettä.
Mittaustulokset ovat hyvät ja tasapainoiset analogi- ja digiottojen välillä.
Kuulokeannon suurta impedanssia lukuun ottamatta niissä ei ole huomautettavaa. Sinänsä maltillinen korkeus kasvaa selvästi, jos wlan-antennit nostaa pystyasentoon. Se tukee myös tauotonta toistoa verkkolähteistä. Elävä-äänisimpien elämysten sijaan tarjolla on siistiä ja sivistynyttä sointia, jota jaksaa
kuunnella pitkään.
? Rauhallisen sivistynyt
ääni
? Paljon digiottoja
äänelle
? Bluetooth ja wlan
vain lisälaitteilla eikä
samanaikaisesti
? Automaattikalibroinnin
toiminta
0
1
HUONO
2
VÄLTTÄVÄ
3
TYYDYTTÄVÄ
4
HYVÄ
5
KIITETTÄVÄ
Pioneer VSX-S510
Hinta: 479 ?
PIONEERIN edullisuus näkyy sen rajallisissa ominaisuuksissa ja vanhahtavassa käyttöliittymässä. Lisäksi
on 3,5-millinen liitäntä etupaneelissa kannettavien laitteiden pikakytkentää
varten. Modernissa laitteistossa tärkeitä hdmi-liitäntöjä on
kuitenkin viisi, joten peruskäyttäjällä liitäntöjen määrä tuskin tulee vastaan.
Todennäköisesti turhia analogisia videoliitäntöjä ei ole lainkaan.
Mittaustuloksissa huomio kiinnittyy muita heikompaan häiriöetäisyyteen,
minkä vuoksi vahvistin saattaa suhista hyvin herkillä kaiuttimilla